Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2016.

Juhannuskissan dramaattisia hetkiä - Midsummer Night Cat Memories with some drama

Kuva
Vaara tuolla Väylässä, vaara koivussa, jonne kiipesin koiran säikyttämänä. Juhannuskissa draaman pyörteissä  Juhannuskissana olo on mahtavaa ja dramaattista. Saa paeta puuhun, kun koira ajaa takaa. Saa erään soittamaan hätänumeroon. Saa korkealle puuhun tiedon palokunnan kieltävästä vastauksesta, että mitään katteja ei sentään juhannuksena pelasteta. Saa tulla alas puusta omin voimin. Ihminen pelastettu Lapissa! Pelastuslaitokselta lähdettiin ambulanssilla viivana, kun isäntäni tippui yhtenä juhannusaattona Väyhlään, jossa lipui virran vietävänä ja tajuttomana, puoliksi veneensä alla ja, josta hänet pelasti kaksi urhoollista henkilöä, Juuson poika ja Sotkamon poika. Saa myös paljastaa tuon edellämainitun tarinan tuosta juhannusaaton tapahtumasta, kun rouva meni paniikkiin nähdessään isännän putoavan veneestä kotirannan vuolaana virtaavaan jokeen. Kummallista, että hän pystyi kuitenkin kaappaamaan pöydältä kameran ja askeltamaan kiireesti rantaan. Kuvattavaa ilmestyi kuin t

Game or not to game for science!

A Finnish science game for ignorance and understanding for a better future of mankind (cat kind) is ready for discussion and playing. It has not been made for or against of anyone, only to promote knowledge. It is made by my brother! So proud of it. It has been made for developing a better world with science education. My human brother has always been, as long as I know, a nice, correct, creative, thoughtful and clever person. I hope he does success. I hope Donald Trump as well as Hillary Clinton are equally friendly for us cats!

Punkkipää!

Kuva
Punkki päässä ja pää isännän sylissä. Mikä tässä kestää? Kävin ulkona. Sain punkin päähäni.  Minut pantiin ulos, vaikka eläinsuojeluyhdistykset suosittelevat lemmikkien pitämistä sisällä. Olen anarkisti ainakin joissakin omaa kissanelämää koskevissa seikoissa. Minut kyllä ohjattiin ponnekkaasti ulos kesäillan valoisaan huumaan. Joissakin asioissa en vastustele talon isäntäväkeä. Aamukahvin aikaan istuin keittiön ikkunalla, sievänä valkoisena leijonana ja odotin ikkunan avausta, kulkureitin avaamista, mutta ei sen seurausten tajua juuri tänä aamunhetkenä. Kaikilla neljällä jalallani kiirehdin häntä kiemurrellen makuuhuoneeseeni. - Minun, kuten eräs puhumaan opetteleva pikkumies korostetusti sanoo. Minulla on kuitenkin hieman tätä laajempi sanavarasto ja tietämys esimerkiksi punkista ja oikeuksistani. En mene paniikkiin, vaikka rouva huomaa korvassani pahuksen punkin, ja matka makuuhuoneen lämpimien valkoisten lakanoiden väliin katkeaa, kun minulta ryhdytään nappaamaan pois p

Make a scientific game for catching mice, please!

Kuva
This interesting person of science games is MY brother in many ways, a human brother and my sole mate, who is a very creative person. I was not born before he left home, but he has visited his childhood harbor several times during the year this has been my home. I am a very fast learner of knowing people. At a first sight we found we had an exhilarating meeting since he brought a tiny and non-worthy (from my point of view)dog (girlfriend´s) with him. - You are the boss, it said barking. Next time I ask him to make a science play for catching mice (no birds).

Big Cat planning issues

Kuva
Here is a safe place to see the world of possibilities, dangers, enthusiasm and creativity. In my Mum´s arms. I need other cats to find creativity in everyday life, which is always changing in today´s world. There are so interesting other creatures, like cats, birds, dogs, hares, frogs even near my Mum´s pond, which she made for fun. The pond for frogs, birds and for watering of plants and just for to mirroring yourself. More water, please! She can fill the big plastic bowl with water and pour it onto their garden plants. I can play by the pond my silly plays with my coughts, baby birds and mice, who have gone far from their own mums. It cannot be helped, since my work is to make my living out of the possibilities life offers me on a silver plate. Thank you. Do you think I am beautiful? Colors like in the flag of Finland. This red birch with red leaves is very rare and unique in Finland.