Auton avaimet auton penkillä ja ovi lukossa!
Auton ovet kiinni
On hauska seurata tapahtumia, joita isäntäväelleni sattuu. Tässä on tuore kommellusten iltapäivä.
"Hassunkuristen sattumusten päivä taas! Laitoin auton oven kiinni vänkärin puolelta. Ensin olin touhussani laittanut raskaan ruokakassin ja käsilaukun, johon sujautin autonavaimet, autonpenkille. Sitten laitoin oven kiinni ja naps, se meni heti lukkoon. Tavoittelin taskutani autonavaimia, joita siellä ei tietenkään ollut.
Meille oli tulossa vieraita, joten olin asioiden edellä keittiössä laittamassa salaattia, voileipiä, kalaa ja kierrepullia pöytään vaikka olin vasta kauppareissulla. Salaatinkastike ja fetajuusto mielessä siirryin logistiikassa seuraavaan vaiheeseen, jossa yllämainittu tapahtuma sattui.
Soitin kotoa kukkaron ja ostin uudet tarjottavat. Osin samoja kuin aikaisemmat ostokseni, mutta otin suolalihaa, joka olikin paremman makuista voileivällä kuin ensiksi ostamani. Suolalohta ostin muutaman nätin siivun, ja tein voileivät vieraille.
Ei vara-avainta
En muista teettäneeni vara-avainta viime syksynä, mutta en ole aivan varma asiasta. Etsimme pikaisesti avaimia, koska vieraat olisivat pian ovella. Ei löytynyt.
Siispä soitto Hinaus-Hartikaiselle, kun vieraille oli jo tarjottu kahvit. Aikaisemmasta auton avaamisesta tuttu mies saapui Rajakylästä Kempeleen Supermarketin pihalle ja avasi autoni oven. Olen kanta-asiakas, joten sain alennusta. Kaksi oven avausta ja kerran auton hinaus.
Kuulemma vara-avaimen voi teettää tavallisessa suutarinliikkeessä, jos siihen ei laiteta mitään sirua. Maksaa vain muutaman kympin. Avainta ei voi käyttää ajamiseen, vain auton oven aukaisemiseen.
Keskustellessamme avaajan kanssa saimme selville kiinnostavia seikkoja; jos menet autoon ja panet ovet kiinni, mutta et laita virtaa päälle, ovet menevät lukkoon, etkä pääse ulos edes avaimella.
Sitten lähdin kotiin, suihkautin vettä ikkunaan, niin sehän jäätyi, etten nähnyt mitään. Auto tien sivuun ja rappaamaan ikkuna.
Autoliittoon liittymiestä hyötyä
P.S. Vieraat bongasivat suopöllöpariskunnan Takalahden pellolta. Ainakin lintukuvaus onnistui!
Kommentit
Lähetä kommentti