Turkansaaren perinnepäivänä näytöksiä vanhoista työtavoista

Ohje videoiden katseluun: Menu-valikosta löytyvät muutkin työnäytökset.

Turkansaari on oululaisten oma paikka menneisyyteen. Pohjois-Pohjanmaan museon ylläpitämä "kotiseutumuseo" on säilyttänyt viehättävyytensä ja vetää myös turisteja kurkistamaan kesäkuukausina sen toimintaan. Lastenrattaita työntävä isä on tavallinen näky pittoreskissa ja hieman kumpuilevassa hirsirakennuksia kantavassa ympäristössä. Punaista, vihreää ja taivaansinistä väriä on kaikkialla.

Turkansaari on Oulujoen saari ja sinne mennään komeaa siltaa pitkin. Sillan levähdyspaikoilta näkyvät saaret ovat kuin poutapilviä. Äkkiä taivas voi silti mustua, kun kävelijä suuntaa kulkunsa museolle, mutta siellä aurinko aina paistaa niin kuin lapsuuden kesinä. Tunne "muistan tämänkin lapsuudesta" on sitä sielun aurinkoa. Hajuelementti virtaa nenään ainakin lampaanvillan esittelijän huoneessa, joka on Turkansaaren emännän valtakuntaa.

Emännän huoneessa kaikki on kohdallaan muistoissakin. Äiti polkee rukkia, karstaa haisevaa lampaanvillaa, ja siitä kuuluu tuttua rahinaa. Prinsessa Ruususen värttinä lepää kahvipöydällä odottaen pääsevänsä esille.

- Mikä onkaan rukin ja värttinän tarina, kysyy nuori neito ajatuksissaan.

Hirsitalon pielessä Hannu, niin rauhan mies kuin onkin, näyttää taitojaan tinasotilaiden valamisesta. Työtapa näyttää yksinkertaisen helpolta, mutta arvatenkin se on vaatinut asiaan perehtymistä, koska pöydällä laiduntaa sotilasvartion ympäröimänä Turkansaaren emännän silmäterät, tinalehmälauma. Kunnioitusta herättää valajan lakki, joka kyllä erehdyttävästi muistuttaa vanhaa patjakangasta.

Kaikki on hiottua, valettua ja viimesteltyä kuin pläkki.