Madekeittoa, help yourself!

Kalastusreissut ovat normaalioloissa huoletonta perusliikuntaa yksinäiselle poikamiehelle. Lähtisinkin muitta mutkitta Hartaanselälle Oulun edustalle pilkkimään, mutta en nyt voi enää. Eikä tähän hätään tarvitsekaan, koska velipoikani pilkki mateenvonkaleen, toi sen kotiimme ja rouva laittoi siitä makoisan keiton.

Madekeiton ohje

Resepti on yksinkertainen. 

  • Made nyljetään ja suolistetaan. 
  • Kalapalat keitetään vedessä. 
  • Lisätään keitettyjen perunoiden ja porkkanan sekä sipulin joukkoon maitoa. 
  • Kiehautetaan. 
  • Mustapippuri sopii suolan kanssa mausteeksi.


Ennen tarinan loppua kerrottakoon, että veljekset ja heidän kaverinsa lähtivät kalastamaan iltahämärissä. Rouvani sai puhelimessa kohtauksen, mutta se ei auttanut. Kalamiesten tarkoitus oli mennä hämäriin puuhiin eli pilkkimään pimeällä, koska made syö vain silloin. Seuraavan päivän lehdessä oli uutinen eräästä toisesta pilkkijästä, joka oli pudonnut heikkoihin jäihin juuri Hartaanselällä. Oli mennyt sellaiseen paikkaan, johon kokenut kalamies ei mene. Rouvan huoli ei todellakaan ollut turha. Hän voi nyt rauhassa puuhata seuraavan pilkkireissun huolehtimisen parissa, koska sillä pilkitään ruotsiksi.

Madekeitto maistuu keväällä. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pääsiäissatu pääsiäismunasta

Mikä punainen sieni? Name of this red mushroom?

Pääsiäisnoita lentää