Mauno-kissan kohtalo

  Kuvassa on "serkkuni" Pohjanmaalta, Mauno-kissa. Se jäi auton alle talvella pari vuotta sitten. Ei voitu mitään.

- En oikein tiedä siitä, vastaa Aikku nyt parin vuoden jälkeen mummon kyselyyn. Aikku oli silloin viisivuotias. - Sehän oli niin mukavan luontoinen ja tykkäsi lapsista, sanoo mummo. 

- Se myös nuoli minun naamaani, kertoo Aikku. 

Se oli kova leikkimään, syömään ja hyppimään.

- Muistatko kesällä mansikkamaalla, kun se pyöritteli lehtiä? Se haisteli mansikoita. Se pyydysti hiiriä mansikkamaasta. Oikea taistelija. Me luultiin, että se syö mansikoita, mutta se söikin hiiriä sieltä. Mauno oli kaikinpuolin erilainen kissa. Talvipakkanen oli, kun Mauno jäi auton alle. Oli se surullinen juttu.

- Äiti ja Aksu itkivät. Minulla oli rääpimiä käsissä. En jaksanut itkeä, vaikka kuinka oli ikävä, Aikku muistelee mummon kysellessä.

- Ei sitä uskonut millään, että se oli kuollut. 

- Toisena päivänä haudattiin se, kertoo Aikku lopuksi.

  Mauno-kissa tarvitsee tämän muistelun. Sillä on yhteinen varhaislapsuus kanssani, koska sekin oli löytökissa. Sillä on varmasti ollut hyvä koti alussa, koska se oli niin kiltti ja ihana.

You meet here my cousin, who lived somewhere at Etelä-Pohjanmaa, Southern Ostrobothnia in Finland. He also was found on a cold day. He must have had a good home, because he was so well-natured.

  The Grandmam and her grandchild are now remembering of that fine mouse cat. The little girl, then five uears old, says, that she had scratches on her arms which Mauno made. He was also eager to catch mice in the garden. 

  It was a cold winter day when a car killed my cousin Mauno Cat. It was nobody´s fault. The little girl tells, that mum and her brother cried at night. They buried the cat next day. 

- Bye, bye you fine cat!

Mauno-kissa

Hiiripaisti maistuu Mauno-kissalle.